torstai 25. kesäkuuta 2015

Wellenmusterit aikuiselle

Viime viikon lauantaina käynnistyi KyJy-15. On siis vastaava, kuin JyJu-15 mutta tarkoittaa kesäyöstä jouluyöhön. Ideana jälleen sama eli käytännössä 20työtä pitää olla aloitettuna määräaikaan mennessä ja kaikki työt pitää olla jouluyöhön mennessä valmiina. Koska JyJu meni omalta osaltani niin hyvin, päätin osallistua leikkimielellä KyJy.ynkin. Itsensä haastamisestahan tässä on kyse.

Muutama työ on jo tullut valmiiksikin asti, mutta ennen niiden esittelyä on vielä kaksi työtä esiteltävänä. Tässä toiset niistä.

Nämä sukat ovat jääneet kummittelemaan jonnekkin hyvin pitkäksi aikaa. Ensin nämä pääsivät UFOutumaan täysin, inspiraatio loppui täysin toisen sukan jalkaterässä. Sukkapari jo melkein valmis niin voiko tylsempään kohtaan inspiraatio loppua? No sukat tuli kuitenkin lopulta saatua valmiiksi ja sitten ne jäikin ufoilemaan succablokkiin. Ja siellä saivat kuivua hyvin pitkään ja hartaasti kunnes vihdoin ehdin ne kuvaamaan ja laittamaan eteenpäin. No niin tai näin tässä ne vihdoin ovat.

Wellenmuster sukat hyväntekeväisyyteen
Lanka: 7veljestä 319 ja 133.
Puikot: 3,75mm
Aloitus: 4.4
Valmis: 24.4
Paino: 114g
Koko: 39
Ohje wellenmusteriin:
1-3 krs: 3o, 3n
4-6 krs: kaikki oikein
7-9 krs: 3n, 3o
10-12 krs: kaikki nurin
 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti