maanantai 20. helmikuuta 2017

Oman näköiset monsterihousut

Monsterihousut ovat malli, joka on ihastuttanut jo pitkään sosiaalisessa mediassa ihmisiä. Malli on muodoltaan sellainen, että on vaikuttanut hyvin istuvalta vauvoille sillä siinä on otettu huomioon, että vauvoilla on vaippa käytössä ja sitä varten housuissa täytyy olla tilaa. Ohjetta on myös kehuttu simppeliksi ja siksi ajattelin, että se olisi hyvä ohje näin univajeiselle hitaalla käyvälle äiti-ihmiselle.

Aloitin tekemään näitä jo kesällä ja sainkin tehtyä jonkun matkaa. Sitten aloin lukemaan haarakiilan ohjetta ja tuskastuin. Silloin taisi iskeä aikamoinen hormoonimyrsky yhdistettynä pahaan univajeeseen ja kaikkeen stressiin mitä raskausaikana ja sen jälkeen tuli ja lopputuloksena itkin vain, kun en kykene lapselleni edes villahousuja tekemään. Puikot lensivät nurkkaan ja aloitettu työ purettiin. Miehelle itkin huonouttani ja sitä miten en osaa mitään ja olen ihan huono. Ja kummasti sitten seuraavana päivänä tuntui eriltä. Niin se univaje ja kaikki huoli ym vaikuttaa jaksamiseen.

Nyt talvella aloitin housuja uudestaan ja ajattelin, että nyt kun ei hormoonit sekoita enää päätä niin jospa nyt saisin paremmin homman onnistumaan. Mutta edelleenkään ohje ei auennut. Koska ohje on muuten hyvin kirjoitettu mutta haarakiila-kohdassa on ongelma. Jos olisi tehnyt suoraan ohjeen mukaan olisi ainakin minulla tullut haarakiila suoraan reisien ulkosyrjälle. Itselläni tämän työn neulomista vaikeutti muun lisäksi myös hahmotushäiriöni ja en vain kyennyt hahmottamaan miten työ kuuluisi edetä. Kysyinkin apua huippuhyvässä neulonta-ryhmässä facebookissa ja sainkin hyviä neuvoja ja kappas työ alkoi edetä ja sainkin sen valmiiksikin asti. Onneksi siis uskalsin kysyä.

Ohjeen mukaan tehtynä näissä kuuluisi olla monsterin kasvot pyllyn puolella mutta itse päädyin tekemään nämä novitan duo-langalla pelkästään ja olen kyllä tyytyväinen näihinkin. En usko, että olisin tässä väsymyksessä saanut valmista jos olisi pitänyt vielä opetella silmukoimaankin..

Näiden esittelyn lisäksi pakko esittää pahoittelut, että en ole pystynyt vastaamaan blogini puolella ihmisten kommentteihin. Olen nykyään 99% kerroista netissä kännykällä ja jostain ihmne syystä kännykälläni ei bloggeri löydä google-tiliäni eli en saa tunnistauduttua mitenkään. Energiani ei ole riittänyt lähteä selvittämään mistä tämä johtuu tällä hetkellä ja olenkin oikeastaan toivonut asian korjaantuvan itsestään. Olen todella pahoillani. 

Monsterihousut
Ohje: Klik
Koko: 74/80
Lanka: Novita Duo
Puikot: 3,5mm 60cm pyöröpuikot
Langan menekki: n. puolitoista kerää lankaa kaiken kaikkiaan, en ole muistanut punnita näitä. 

Ja koska kuvausassistenttini on hieman vauhdikas jo, on kuvat sitä myöskin. 








8 kommenttia:

  1. Hienot villikset. Onko sinulla kaksi Google tiliä? Minulla on ja puhelimeen on rekisteröity se toinen ja se millä ennen kirjoitin blogia en saa kirjauduttua sillä sisään.olen yrittänyt päätililtä kirjautua ulos mutta ei onnistu. Olen yrittänyt myös selaimen kautta mutta ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Parikin googletiliä on, mutta en tiedä vaikuttaako se. Sekava tämä koko googletilanne :D

      Poista
  2. On Sinulla veikeä assistentti hienoissa villahousuissaan. Istuva malli näkyy olevan ja sopivan kokoisetkin.

    VastaaPoista
  3. Kivat pöksyt niistä tuli! Tuntuu hyvältä kun saa lapselle jotakin itsetehtyä. 😊 Voimahalaus toiselta kotiäidiltä. Välillä väsyy, vaikka onkin kaikesta kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja niinhän se tuntuu, varsinkin kun oppii tekemään samalla jotain uutta :) Kiitos, haleja myös takaisin <3 Se väsymys pitää kyllä niin paikkaansa ja mielenkiinnolla odotan millaiseksi tämä muuttuu, kun poika kasvaa ja alkaa tota vauhtia löytymään lisää :D Kiitollinen silti tosiaan joka hetkestä, voimia olisi vain kiva saada jostain lisää.

      Poista
  4. Onpas siellä suloinen pieni mies uusissa pöksyissä. (:

    VastaaPoista