maanantai 10. huhtikuuta 2017

Hifistelysukat

Olen paljon neulonut novitan langoista ja pääasiassa ollut niihin tyytyväinen. Langan paksuuden vaihtelut tökkää kyllä joissain kerissä mutta muuten ei oikein itselläni ole mitään ongelmaa ollut. Olen ollut pitkään suht aktiivinen facebookin käsityöryhmissä ja niiden houkuttelemana olen myös tutustunut muihin, kuin novitan lankoihin.
Paljon en ole taas hetkeen ehtinyt muista kuin novitan langoista tekemään mutta sitten päätin, että nyt on aika neuloa hifistelysukat itselleni. Austermann step-lanka on suuresti kehuttua ja paljon hehkutettu sen pehmeyttä ja tasaista laatua. Sekä miten hoitaa käsiäkin jo neuloessa, sillä sisältää aloe veraa ja jojoba-öljyä. Täytyy sanoa, että tämän langan kohdalla huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Itselläni saattoi olla maanantai kappale kerä, en tiedä mutta oli kyllä todella paha pettymys. 

Lanka poltti etusormeeni omituisen punaisen painauman ja lanka ei todellakaan ollut tasalaatuista. Paksuus vaihteli koko ajan ja langassa oli roskia. Lisäksi lanka tuntui neulottaessa kyllä pehmeälle mutta, kun kokeilin sukkaa jalkaan pisteli sukka ihan yhtä paljon kuin novitan langoista tehdyt sukat. Itseäni pistelykään ei haittaa mutta jotenkin kuvittelin, että lähes 20e maksanut kerä olisi sellaista mikä ei pistelisi. En edes kudo erityisen kireää joten sekään ei selitä tuota painaumaa ja minkään muun valmistajan langoissa tuollaista ei ole tullut, vaikka neuloisin pidempäänkin.

Laitoin tähän liittyen facebookin voihan villasukka-ryhmään julkaisun, jossa kerroin oman kokemukseni aiheesta. Palaute sai miettimään miten eri tavalla ihmiset olisivatkaan kommentoineet, jos olisin kirjoittanut käyttäneeni novitan lankaa. Kommentit olivat nyt tasoa "kerä on maanantaikappale, palauta kauppaan ei kuulu olla tuollaista" ja "harjoituksen puutetta tuo painauma". Näin vuosia neuloneena voin kertoa, että ei ole harjoituksen puutteesta kyse ja voi olla, että kerä on maanantai kappale. Ainakin todella toivon niin, sillä olen useamman kerän tämän valmistajan lankoja ostanut varastoon. Mutta jos tosiaan olisin kirjoittanut tekeväni novitan langasta olisi kommentit aika pitkälti olleet tasoa: "pas** lanka, vaihda valmistajaa, valmistetaan ulkomailla ja siksi huonoa lankaa, äänestä jaloillasi ja vaihda valmistajaa". En tarkoita, etteikö ihmisillä olisi aito kokemus novitasta tuo mutta jotenkin on vain mielenkiintoista seurata miten novita on muka aina huono ja muiden valmistajien langoissa kyse onkin maanantaikappaleesta. 

Kaiken huippu on, että nyt kun olen valmiita sukkia pitänyt kaksi päivää jalassa on niissä jo nyppyjä (paljon enemmän kuin niistä parjatuista novitan langoista tehdyissä) ja sukat eivät edes pidä jalkoja lämpiminä. Minkä tahansa muun valmistajan langoissa tätä ongelmaa ei ole ollut eli kyllä nyt ongelma on tässä kerässä. Todella toivon, että nuo varastoni muut austermannit ovat parempia. Muuten mennyt todella paljon rahaa hukkaan.

So sweet socks
Lanka: Austermann step 6-säikeinen
Puikot: 3mm
Ohje: klik tai klik
Koko: 40



Nukkaantuivat ihan törkeän nopeasti hirveän näköisiksi.






12 kommenttia:

  1. Onpa kurja kuulla! Minulla ei olekaan vielä kokemusta näistä Austermanneista ym., joten oli kiinnostava kuulla toisenlainen mielipide. Itse olen ollut ihan tyytyväinen Novitan lankoihin myös. Kokemuksesi pisti harkitsemaan, uskallanko itse sitten ostaa "hifistelylankoja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääosin ihmiset ovat tätä lankaa kehuneet niin huippulangaksi, että todella toivon oman keräni olleen maanantaikappale. Varastossa tosiaan useampi kerä eri sävyissä, että vielä pääsee tekemään vertailua (kunhan ehdin) tämän asian suhteen :D Regian langat ovat oman kokemukseni mukaan olleet hyviä, samoin teeteen mutta monella muulla niistäkin on ollut huonoja kokemuksia. Mutta harkiten kannattaa miettiä mitä ostaa, itseä harmittaa erityisen paljon nyt tämä, kun aikaa neuloa on kuitenkin niin vähän ja nyt meni aika (ja raha) hukkaan.

      Poista
  2. Yllättävää :-/ Kokemusta ei minulla kylläkään ole noista Stepin kirjavista langoista, mutta yksivärisiä olen neulonut useamman kerän ja sitä ohutta 400m/100g. Regia on lämpimämpää kuin Step se on mielipiteeni viluvarpaana. Malabricon sukkalanka vielä lämpimämpää, mutta sekin nyppyntyy helposti. Novitan lankoja en ole ostanut enää vuosiin. Vuorelman Veto on hinta-laatusuhteelta mainio lanka :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarviipa joskus tutustua tohon vuorelman veto-lankaan :) Kiitos vinkeistä :)

      Poista
  3. Minulla on sama kokemus Stepistä, menee helposti nuhruisen näköiseksi. Parhaillaan on jalassa jämälangoista neulotut joulukalenterisukat, joissa ainoastaan yksivärinen Step on kulunut nuhruisen näköiseksi. Viereinen Väinämöinen on kuin uutta, samoin Fabel ja itsevärjätyt. Saksalaisen sukkainsinöörin langoista olen tykännyt Regiasta ja Opalista, tosin näissäkin on ollut eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla, että myös muilla on tälläsiä kokemuksia stepistä :) Eipähä tuu niin isona harmistuksena, ku noita muita steppejä lähtee tekemään, et jos ne on täysin samanlaisia kuin tämä kerä. Oli kiva muuten, että linkkasit mulle sen kuvan niistä sukista! Näkee konkreettisesti miten isoja eroja eri laatulangoillakin on.

      Poista
  4. Harmi, että sattui maanantaikappale. Pöh. Ja allekirjoitan kyllä tuon, mitä mietit siitä, miten ihmiset suhtautuvat vaikka Novitan lankoihin. Minusta on jotenkin hassua, että perus seiskaveikkaa yms. haukutaan. Mulla on lähes pelkästään hyviä kokemuksia, ja ihan vaan pari maanantaikappale-kokemusta. Ja ei mulla oo tosiaan varaa ostaa kalliimpia lankoja. :D Nyt on tosin kokeilussa Regian lanka, kun oli -50% alessa. (: Mutta, hmm, jokaisessa langassa on niitä huonoja keriä seassa! Ei yksi tai kaksi kerää maanantaikappaleita vielä huonoa valmistajaa tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja sepä se. Ton ku sais muutki ymmärtämään :/ Mistä sä noin hyvällä alennuksella regiaa löysit? :) Toivottavasti se on hyvä kerä :)

      Poista
  5. Heti piti työntää varpaat viltin alta esille ja tarkastella miltä Teeteen langasta tehyt sukat näyttää näin jonkun aikaa jo pidettyinä ja pestyinä... No hyvältähän ne vielä näyttää, paremmalta kuin nuo sun uudet sukat :) Alizen sukkalanka on kestäväksi todettu. Ainakin semmoinen ohut. Parit sukat siitä tehny, yhet itelle ja yhet naapurille joka on niitä koittanu puhki pitää van ei kuulema mene miksikään vaikka kuinka pittää.
    Huoli heräsi kun itte oon kans Austermania hamstrannu huru mykke kätköihin, apua noinko ne onki surkeaa tavaraa? Yritin tehä tutkimusta omista sukista, kutomisen kans ei ollut ongelmaa van nyt on ongelmana, että se lanka muuttuu ilmeisesti näkymättömäksi koska sukat on hävinneet!
    Toivottavasti kyseessä oli nyt oikeasti joku kurja kerä ja muut on parempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeteen lankoihin olen itse myös ollut tyytyväinen :) Mukava, että sunkin kokemus siitä on ollut positiivinen! Alizea ei taida olla muuta kuin 4-säikeisenä? Muistelisin sitä(kin) joskus ihastelleeni mutta kaatui tuohon paksuuteen :/ Itse en pysty niin ohuita lankoja neulomaan.
      Toivottavasti kaikki kerät ei oo tälläsiä austermannilla niin sullakaan ei oo menny rahat hukkaa niiden kerien takia!

      Poista
  6. Olen neulonut tuosta Stepistä ja ihan ok se oli. MIten on kestänyt, siitä en ole kuullut mitään (lahjaksi meni). Kuulostaisi kyllä maanantaikappaleelta, niitä sattuu kaikille valistajille - toisille useammin toisille harvemmin. Neuloin kivan puseron laadukkaasta kalliista langasta mutta muutaman käyttökerran jälkeen se jo nyppääntyi ja enemmän käytettynä on nyt kulahtaneen näköinen. Eli hinta ei aina ole tae laadusta, useimmiten kyllä. Viimeksi neulomani NOrdlys lanka oli todella sähköistä ja aivan oudon tuntuista materiaaliin nähden, epäilen, että tässä on just se maanantai taas kyseessä.

    VastaaPoista