maanantai 29. helmikuuta 2016

Seepra piirakat

Tämä lanka tuntuu aina vain jakavan ihmisten mielipiteet. Osa rakastaa ja osa suoraan sanottuna vihaa. Itse suhtauduin skeptisesti tähän lankaan ensi alkuun ja tulinkin kokeilleeksi tämän langan ensin itse värjättynä. Lopputulos miellytti siinä(kin) silmää, joten tätä lankaa on aina vaivihkaa päässyt livahtamaan lankavarastooni lisää. Eikä ole kyllä kertaakaan harmittanut, kun inspiraatio iskee tehdä tästä jotain.

Piirakka mallina on hyvin vanha. Muistan, kun joskus sain ensimmäiset piirakkasukkani kiitokseksi naapurini äidiltä, kun olin (jälleen) soittanut ambulanssin hänen avukseen. Ja ne sukat olivat niin uskomattoman kauniit ja muistan vain ihastelleeni niitä ensi alkuun, että miten kukaan voi näin kaunista tehdä. Olivat tehty 7veljestä langasta ja värinä vielä vaaleanpunainen. En tiedä mistä naapurini äiti oli saanut kenkäni koon urkittua mutta sukat istuivat täydellisesti jalkaani. 

Malliin löysin ohjeen ensimmäisestä novitan sukkalehdestä ja yhdet piirakat olen ennen näitä tehnytkin. Sukkalehden ohjeessa on jotenkin todella oudosti selitetty kärkikavennukset ja viime kerralla päädyinkin tekemään kärjen ihan omien sovellusten kautta. Nyt en kuitenkaan antanut periksi ja ihme ja kumma, ohjehan selkeni ja sukat tuli valmiiksi. Ja voi sitä onnen tunnetta, kun vihdoin tajuat jonkun vaikealta tuntuneen asian ja saat sen onnistumaankin.

Seeprapiirakat hyväntekeväisyyteen
Ohje: klik
Lanka: Novita 7veljestä viidakko-lanka, sävy seepra
Puikot: 3,5mm
Aloitus: 20.8.15
Valmis: 18.10.15
Koko: 39
Paino: 109g






6 kommenttia:

  1. Se on todellakin voittajafiilis, kun tajuaa jonkun ohjeen. Alussa voi tuntua vaikealta, mutta kun sinnikkäästi harjoittelee, niin valmistakin tulee.
    Hauskat piirakkasukat. Minua häiritsee tuossa seepra-langassa tuo raitojen tasaisuus. Haluaisin epätasaraidoitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että kun periksi ei anna ja tekee vaan niin valmista tulee ja vaikealta tuntuva asiakin selkiää :) ja kiitos :) ja kuten sanottua,mielipiteet jakavaa lankaa :) en ole koskaan ennen tätä törmännyt näin paljon mielipiteitä jakavaan lankaan :'D

      Poista
  2. Tykkään itse myös tästä seeprasta :) varsinkin itse värjättynä. Mustat raidat antavat siihen mukavaa twistiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennut saman :) ja kiva, kun lanka yllättää raidoillaan :) Pysyy mielenkiinto yllä :)

      Poista
  3. Onpa kauniisti raidoittuneet seeprasukat :-)

    VastaaPoista