keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Muurahaisenpolut

Tajusin tässä joku aika sitten, että en ole tainnut tehdä yksiäkään yksivärisiä muurahaisenpolku sukkia. Aina tullut valittua joku kirjava lanka ja muurahaisenpolku. No tämä asia piti korjata ja tässä lopputulos. 7veljestä lanka oli taattua 7veljestä laatua. Karheampaa joo kuin esimerkiksi regian langat mutta se on silti jämäkämpää neuloa. Ja siksi itse myös siitä tykkään.

Sain tässä viime viikon aikana useammankin yhteydenoton, jossa ihmeteltiin käyttämiäni lankoja. Sain suht törkeään sävyyn kommenttia siitä, että asun isolla paikkakunnalla ja käytän silti novitan lankoja. Sain myös neutraalin sävyistä ihmettelyä tästä aiheesta. Ja nyt pakko todeta tässä julkisesti, että jos on blogiani seurannut on nähnyt, että täällä on muustakin kuin novitan langoista tehtyjä. Kukin neulokoon mistä haluaa, mielestäni kotipaikkakuntani ei vaikuta siihen mitenkään, että mitä lankoja saan käyttää. Itse pidän novitasta, mutta pidän myös esimerkiksi Regiasta. Lankavarastoni on kasvanut niin järkyttäviin mittoihin ja niitä novitan lankoja taitaa eniten tuolla olla. Lisäksi novitan langat ovat helppo valinta, kun alkaa vain tekemään jotain sen tarkemmin suunnittelematta. Regiassa täytyy vähän vaivautua miettimään silmukkamääriä jne vielä, kun novita on niin tuttu jo, että nämä kaikki tulee selkärangasta. Langat ovat erilaisia ja mielestäni novitan langat ovat muuttuneet siitä mitä ne oli silloin, kuin aloitin neulomaan. Se ei silti tarkoita, etteikö lanka olisi oikein käyttökelpoista vieläkin. 
Toisilla on ollut ongelmia 7veljestä ja nalle lankojen kanssa. Milloin kuullut pölyisyydestä (jotkut ihan oikeesti neuloo hengitysmaski naamalla sen takia, ihan käsittämätöntä..), milloin sukkien keston kanssa ongelmaa (menee rikki todella nopeasti, kumma kun meillä ei ikinä mene. Ei akryyli sukat eikä ne 7veikka sukatkaan), milloin mitäkin. Niin kauan, kun itselläni ei ole ongelmaa langan kanssa, aion sitä käyttää. Niin kauan, kun sukkieni saajilla ei ole ongelmia käyttämieni lankojen suhteen, aion käyttää juuri niitä lankoja mitä haluan. Mutta kannattaa tutkia tarkemmin blogia ennen, kuin laittaa törkeään sävyyn sähköpostiviestiä. Poistin sähköpostiosoitteeni tuosta reunasta nyt joksikin aikaa, juuri tästä syystä.
Negatiivista palautetta saa toki antaa, mutta palautteen kohdalla voi miettiä myös sen asian muotoilua.

Muurahaisenpolku sukat
Lanka: Novita 7veljestä
Puikot: Novita koivu sukkapuikot 3,5mm
Aloitus: 28.2
Valmis: 4.3
Paino: -110g
Koko: 39

Ohje:
kuvio on neljällä jaollinen.
1krs:2o, 2n
2krs: 2oikein yhteen, lk, 2n
3krs:2o, 2n
4krs: lk, ylivetokavennus,2n 
 
 Kuvissa tuo valkoinen mikä näkyy varressa, on succaplokki mikä paistaa läpi. 
 


 

24 kommenttia:

  1. Mie en ymmärrä tätä järjetöntä Novita vihaa. Siis c'moon, me puhutaan langoista! Pitääkö niistäkin saada vääntöä aikaiseksi :D ihan ku se tekis jostakusta paremman neulojan ku käyttää jotai muuta lankaa... Miul ei oo vuoden 2008 jälkeen, jolloin aloin neulomaan, niin mennyt yksikään sukka rikki, oli novitasta tai ei. Ja mie tätini kanssa sukitan koko suvun kuitenkin! :D
    Sini/voihan villasukka ryhmästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sini :)
      Ja joo siis toi on asia mitä olen voivissa ja monessa muussa fbn neulonta ryhmässä ihmetelly, et miks pitää langasta saada niin hirvee vääntö aikaseks. Ihan oikeesti, ne solmut ja muut ei oikeesti varmastikkaan kaada kenenkään elämää niin en tajua miksi niistä pitää tehdä niin iso numero, ku tyyliin maailma loppuisi niihin. Huoh. Naiset ja meidän pienet ongelmat :D ja nimenomaan, toi just ku toisil ne sukat kestää oli tehty mistä vaan ja toisil ei kestä millään. Veikkaan et se oma käsiala vaikuttaa myös kestoon ja se käyttäjän toiminta myös. Mut eihän tätä voi joillekki sanoo, ku saa kuulla olevansa törkeä ja ilkeä ja yhyy. Ainaki jos on viikonloppu ;) mutta jatketaan me neulomista juuri siitä mistä halutaan ja annetaan ihmisten jauhaa mitä jauhavat :)

      Poista
  2. Kauniit sukat!
    Tosi ikävää, että olet saanut ikäviä sähköposteja. En ymmärrä kuinka kukaan voi kuvitella olevansa oikeutettu arvostelemaan toisten lankavalintoja, ja vieläpä lähettää törkeää sähköpostia. Kaikilla meillä on oikeus käyttää juuri niitä lankoja kuin haluamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Olen aivan samaa mieltä, nykyään netissä ihmiset huutelee liian herkästi kaiken, kun se on helppoa heittää se ilkeä kommentti ja sitten unohtaa koko asia. Ja se kuka kommentin saa voi pahottaa todella pahasti mielensä. Ihmiset vois opetella ajattelemaan mitä kirjoittavat nettiin ja ajatella asiaa myös toisen näkökulmasta. Ja nyt oli kuitenkin kyse vain langasta, voi miettiä mistä oikeesti isommista asioista tälläinen ihminen vielä lähtee arvostelemaan netissä tuntemattomia, kun tälläisestäkin jo on valmis laittamaan sähköpostia...
      Kiitos ymmärryksestä :)

      Poista
  3. Minä vannon Novitan lankojen nimeen! Mutten kyllä ole mikään kroisos jolla on varaa ostaa niitä 16€/100g sukkalankoja. Novitaa voi napata lähikaupasta mukaansa muutamalla eurolla,jos on tullut himo neuloa - löytyy väriä ja paksuutta, villasta puuvillaan. Ja itse käytän edelleenkin yli 5 vuotta vanhoja 7 veikasta tehtyjä sukkia. Ja niitä on pidetty paljon! Suosikaamme suomalaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No novitanhan langat eivät enää ole täysin suomalaisia, ikävä kyllä. Avainlipunhan ovat moni langoista saanut (esim.7veikka) mutta sehän meinaa tätä: "Avainlippu-alkuperämerkistä tunnistat Suomessa valmistetun tuotteen tai Suomessa tuotetun palvelun, jonka kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia." Eli ei ole täysin kotimainen välttämättä, ikävä kyllä. Mutta itselleni riittää sekin, että on edes se väh 50% siitä tuotteesta kotimaista. Tukee suomen huonoa työllisyystilannetta edes vähän.
      Mutta juuri noin, 7veikat kestää ja niitä on vielä helpommin saatavissa kaikkialla joten miksi niitä ei muka saisi käyttää? Ja kuten sanottua, kukin neuloo mistä haluaa.

      Tilaan paljon neuleunelmista ja siellä on vasta tänä keväänä näkynyt novitaa. Eli eniten sieltäkin on esimerkiksi juuri tuota Regiaa tullut tilattua, että kyllä niitä muitakin lankoja multakin löytyy. Myös niitä kalliimpia.

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa kevään odotusta :)

      Poista
  4. Hei! Minä olen myös Novitan lankijen ystävä. Pääsääntöisesti neulon niistä langoista. Langat ovat myös kohtuuhintaisia. Tavallisesti neulon perusneuleita jotka ovat olleet ihan hyviä. Täytyy muistaa myös puikkojen oikea koko omaan käsialaan. Terveisin Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oikea puikkojen koko vaikuttaa myös tuotteen kestävyyteen ja riippuu nimenomaan käsialasta.
      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Älä välitä. Novita Nalle ja Seiskaveikka ovat minulle hyvin mukavia, kestäviä, helppoja neuloa ja valinnan varaa muihin töihin muita merkkejä.

    VastaaPoista
  6. Mietin tässä, olisikohan lankakauppias lähettänyt sähköpostia kun viestin kirjoittajaa kiukuttaa se, että asut isossa kaupungissa etkä käytä muuta lankaa kuin Novitan lankoja, mitä saa ruokakaupoista.
    Lankakaupoissa ei aina mene hyvin, kun valtaosa valitsee halvemman langan ruokakaupasta.
    Nytkin tamperelainen Lankaidea lopettaa kivijalkamyymälänsä ja keskittyy verkkokauppaan, nyyh. Sieltä olen hakenut puikkoja ja vähän lankaa välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kun mähän nimenomaan käytän muitakin kuin novitan lankoja. Mutta hyvä pointti, tarviipa googletella sähkärin nimi tietojen perusteella.. jos on lankakauppias niin tollasen viestin lähettäjältä en lankoja ainakaan osta.
      Ja nimenomaan tuen kotikaupunkini lankakauppoja myös, blogissani olen niistä myös kirjoittanut.

      Poista
  7. Hei! En oikeastaan koskaan neulo novitaa, mutta mitäpä se minua heilauttaa, mitä toiset neuloo. Toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta. Ja se siitä. voi hyvää päivää, että voi olla jollain elämä köyhää, että oikein sähköpostissa haluaa pahoittaa toisen mielen. Eiköhän me vain jatketa ja anneta piu paut sellaisille, joiden elämässä ei ole muuten draamaa ja tapahtumia kuin itse järjestämällä. Joten neulomisiin. Ja muuten hienon väriset muurahaisen polut. Mukavaa kevättä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja ihan totta puhut, käsittämätöntä millaista elämää jotkut elää et haluu toimii noin :/ mutta mukavaa kevättä myös sinulle ja kiitos kommentistasi <3

      Poista
  8. Itse olen neulonut 7 veikkaa kohta viimeiset 7 vuotta. Pidän vielä pitsisukkien neulomisesta ja Novitan ohjeilla on aina onnistunut. Se on suomalaiselle tehty kokoja myöten. On minulla toki muitakin Novitan lankoja, mutta eniten olen pitänyt 7 veikan paksuudesta, se on hyvä neuloa. Jatketaan samalla linjalla ja pidetään suku, ystävät ja työkaverit sukissa.

    VastaaPoista
  9. Minusta tuntuu, että jotkut ihmiset hakevat huomiota itselleen negatiivisen viestinnän kautta. Surullisen totta. Älä lannistu kuitenkaan, etkä niin teekään :). Novitat on ok siinä missä muutkin. Helpoiten saatavilla ja edullisimpia lankoja kuitenkin. Itsekin aloitin juuri uusia sukkia 7 veljes Raidasta ja Opi villasukkalangasta, ja jaloissa on mustavalkoiset hienot Viidakko -sukat. Hinta-laatu kohdallaan. Ja minäkin neulon muistakin langoista 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja niin totta, novita on hyvää lankaa siinä missä muutkin :) ja mielenkiinnolla jään odottamaan kuvaa raitasukista :) ja viidakkosukat on niin kivoja ollut, varmasti ovat kivat sullakin :) <3

      Poista
  10. Siis mitämitä, järkytyin :D Mitä hiton merkitystä sillä muille ihmisille on, mistä langasta itse neuloo.. Nyt meni vähän maku - ei neulonnasta, vaan neulojista. Mullakin pääsääntöisesti Novitan langat käytössä, koska hinta ja laatu.
    Upeat sukat muuten, pitääpä napata ohje talteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sehän siinä on just et kun ei vaikuta kenenkään muun elämään mitenkään niin miksi reagoida noin :D
      Niin ja kiitos :)

      Poista
  11. Pari vuotta sitten kävin Oulun naapurikunnan lanka- ja kangaskaupassa, sukkalangat olivat ostotarkoituksena. Etsiskelin myymälässä seiskaveikkaa, ympärillä istuskeli naisia kutimet käsissä, joku kerhotilaisuus oli kahvituksineen menossa, ja minä kysymään sukkalankaa, seiskaveikkaa, johon omistajarouva tokaisi, ettei siitä saa kauniita sukkia! Täh! Langat jäi ostamatta vaikka varmaan hyviä ja kalliita olivat, sillä ostaja kai saa ostaa sitä, minkä mieluisimmaksi tietää. Minä olen jo 66-vuotias ja satoja sukkia koko suurelle suvulle mielelläni kutonut. Otapa selvää sähköpostin lähettäjästä. Niin, ja nätit sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin reaktiosi! Tollaset kommentit ovat niin naurettavia ja tulee sellanen kuva, et toinen arvostelee just jo langan käyttäjääki ku tekee rumia sukkia sitten. Uskomattoman törkeää asiakaspalvelua. Olen kirjoittanut tässä blogini aikana pariinkin otteeseen asiakaspalvelusta ja jaksan edelleen ihmetellä miten törkeitä asiakaspalvelussa voidaan nykyään olla. Ihan uskomattoman törkeitä kommentteja on tullut liikaa. Pistää ihan vihaksi. Ja tärkeää työtä olet tehnyt, suuren suvun sukittamisessa on valtava homma ja varmasti ovat osanneet olla kiitollisia aina kun uudet sukat ovat saaneet, jatka samaan malliin :) niin suurkiitos :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Nyt tuli vähän väärään paikkaan arvontaan osallistumiskommentti. Luethan ohjeet ja toimit niiden mukaan vielä :)

      Poista