maanantai 19. tammikuuta 2015

JyJu-15 nro6: Pinkit pitsisukat

Pidin viikon loman blogimaailmasta ja koitin muutenkin rajoittaa sosiaalisen median käyttöäni. Elän kiireistä aikaa ja totesin, että energia ei riitä kirjoittamaan blogiin mitään järkevää ja siksi pieni hengähdystauko teki terää. Kutonut olen tauosta huolimatta ja yritän aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä monessakin asiassa nyt alkavana viikkona.

Facebookin voihan villasukka-ryhmässä alkoi eräs nainen jossain välissä juttelemaan, että miten olisi jos perustettaisiin ryhmä, jossa joka kuukausi neulotaan joko yhdet ryhmässä ennalta valitut palmikko- tai pitsisukat. Ideana se, että jos ohjeessa on jotain kysyttävää niin sieltä saisi varmemmin avun, koska isossa määrässä ihmsiä todennäköisesti joku muukin kutoo juuri sitä samaa pitsi- tai palmikkosukkaa. 
Siellä järjestettiin äänestys mikä pitsi- ja palmikko malli nyt tammikuussa tehdään ja pitsiäänestyksen voitti nämä aaltosukat.

Todennäköisesti teen vielä jossain välissä ne äänestetyt palmikkosukatkin, oli nekin nätit.

Näiden aaltosukkien ohje oli outo. Silmukat jaettu sillä tavalla ohjeessa, että väkisinkin joku silmukka meinasi jäädä rumaksi. Siksi päädyinkin tekemään ihna oman silmukkajaon tässä mallissa ja johan oli helpompi kutoa. Lisäksi tässä oli outoa se, että piti kutoa kaksi nurin yhteen. Todella hankalaa toteuttaa käytännössä.

Aaltosukat hyväntekeväisyyteen
Ohje: klik
Aloitus:3.1
Valmis:7.1
Lanka: Novita 7veljestä 522
Puikot: 3,5mm
Koko: 36
Langan menekki: -80g







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti