keskiviikko 7. tammikuuta 2015

JyJu-15 nro:4: Liilat valepalmikot

Sain ystävältäni joulun alla puhelun, jossa ohimennen harmitteli villasukkapuutosta. Olin kesällä antanut hänelle uudet sukat, jotka perheen yksi koirista oli päättänyt pistellä parempiin suihin.

Tähän akuuttiin sukkapulaan syntyivät sitten nämä. Liilat valepalmikko sukat 7veljestä langasta.
Hänellä on kuitenkin herkkä iho eikä voi käyttää 7veikkaa suoraan ihoa vasten, joten metsästän pehmeämpää lankaa myös ja teen siitä toiset. On nyt kuitenkin siihen akuuteimpaan hätään yhdet edes.

Näissä kokeilin ekaa kertaa "prässätä" palmikko sukat. En tiedä onko tuo prässääminen oikea sana, mutta siis laitan kostean pyyhkeen väliin sukat ja painoa päälle ja sitten tasoittuu pinta. Valepalmikko meni kiitettävän lyttyyn mikä kertoo sen, että tätä prässäämistä ei ehkä kannata käyttää palmikoissa tai pitseissä. Aina oppii jotain uutta :)

Valepalmikko sukat
Lanka: 7veljestä
Puikot:3,5mm
Koko: 40
Aloitettu:1.1
Valmis: 3.1
Paino: -98g
Varressa 15kerrosta valepalmikkoa eli silmukoita varressa 50. Sileällä osuudella vähensin 48silmukkaan ja lisäsin jälleen 2silmukkaa valepalmikon alkaessa. Kantapää vahvistettu kantapää ja jalkaterä tavallista sileää.



Lopuksi vielä hieman lankalaihiksesta. Aion yrittää sitä nyt hieman vakavemmin ja tämän osoituksena sorruin ostamaan 950g lisää lankaa alennuksesta.. HUPS. Mutta puikot heiluu koko ajan niin kyllä ne langat jossai välissä katoavat, toivottavasti ;)

4 kommenttia:

  1. Kauniisti katkottu tuo valepalmikko osiin ja ihana väriset sukat.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat olet neulonut . Olen alkanut neuloa noin 4 v. sitten, aikaisemmin virkkasin. Nyt on aina on menossa sukat tms. nyt neulon ensimmäistä kertaa valepalmikkoa , kaunista ja helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja mukava, että tykkäsit :) Itse olen kutonut myös suurin piirtein noin kauan :) Ja koukkuun jäänyt :D Valepalmikko on kyllä ihana malli ja niin muuntokykyinen :)

      Poista