keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Vauvan sukat ja vähän lankojakin

Halusin neuloa siskoni pojan ristiäisiin lapselle yhdeksi lahjaksi villasukat.
Päätin kerrankin noudattaa ohjetta orjallisesti ja hankkisin jopa samaa lankaa kuin ohjeessa. Kerrankin. Sukkia neuloessani ajattelin, että näistä tulee ihan jättimäiset. Ajattelin kuitenkin, että kun teen ohjeen mukaan kuitenkin oikean kokoisilla puikoilla, oikealla langalla ja oikealla silmukkamäärällä, että lopputulos olisi sama. Väsyneenä, kun näitä aloitin tekemään niin en tullut ajatelleeksi kuinka paljon oma käsiala myös vaikuttaa lopputulokseen. 

Toki pojan jalka kasvaa vielä ja paljonkin, mutta idea ei nyt ehkä kuitenkaan toiminut.. Ohjeen mukaan pohjan pituuden piti olla 9cm, minun tekemissä pohjan pituus on 13cm. Lankaa piti ohjeen mukaan mennä koko 50g wool kerästä, mutta itsellä sitä jäi kuitenkin noinkin paljon.



Lisäksi huomasin viikonloppuna, että Neuleunelmien facebook- sivuilla oli juttua, että kun tilaa nyt esim. 50eurolla, saa 5euron lahjakortin. Koska äitini neuloo myös, sain idean tällöin tilata hänelle muutaman vähän erilaisemman langan mihin on itse tottunut. Äitini neuloo aika pitkälti eniten novitaa ja muutenkin tarjouslangoista, itse käytän myös paljon tarjouslankoja sillä langat ovat kalliita. Tiedän, ettei äitini raaskisi ostaa lankoja tai puikkoja, joiden hinnat ovat lähemmäs 10euroa tai jopa yli. 
Hän myös neuloo ohuemmista langoista, kuin mitä minä joten tilasin hänelle yhden kerän Austermann step classicia violettina ja yhden kerän Regian Hand-dye Effect by Kaffe Fassettia. Molempien hinnat olivat noin 8euroa. Lisäksi olen kuullut monen kehuneen cubics puikkoja, päädyin tilaamaan hänelle myös tälläiset ruusupuisena 3mm 20cm pitkinä. Hintaakin oli vain 11,50e, mutta tiedän äitini ja hän ei olisi tuon hintaisia puikkoja ottanut edes kokeiluun.
Itse menin joskus tilaamaan itselleni cubicsit 15cm pitkinä ja ei sovi minulle yhtään. Hankaa sormia ja käsiala on epämiellyttävää sellaisilla. Ei ole vain minun juttu.
Lisäksi olen huomannut, että äidilläni usein pyörii jonkun kassin pohjalla vaan langat ja puikot niin oli pakko tilata samalla myös käsityö pussukka hänelle. Jospa jatkossa ne langat olisi kivempi pitää mukana, kun on nätti pussukka missä kantaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti