perjantai 17. lokakuuta 2014

Lankapakkomielle

Sain idean, että pakkaan kaikki lankani siististi pusseihin ja pussit nätisti kannellisiin säilytyslaatikoihin. Samalla saisi langat punnittua ja näkee sen todellisuuden, että miten paljon niitä lankoja oikeasti on kertynyt.
Kesällä huomasin, että alan aina shoppaamaan lankoja, kun ahdistaa tai on jotain negatiivista. Ja sen huomasi myös tuosta lankamäärästä.
Ensin ajattelin, että riittää kaksi 18litran laatikkoa, että eihän niitä lankoja nyt niin paljon voi olla..
Olin väärässä. Lopulta ostin vielä neljä 27litran laatikkoa eivätkä nekään vielä riittäneet. Vielä tarvitsisi ainakin yhden ison.

Nyt on PAKKO aloittaa lankalaihis, ihan vakavasti otettuna. En saa ostaa uusia lankoja ennen kuin olen 10kg kutonut vanhoista. Ellen sitten juuri sitä yhtä väriä tarvitse lisää, eli huomaan kesken sukan, että lanka loppuu kesken. Mutta silloinkin saan ostaa vain tarvittavan määrän juuri sitä yhtä lankaa mitä tarvitsen. Nyt on pakko ryhdistyä.

Lopputuloksena lankoja on 21,1kg. Jos kerät olisi kaikki 150g (mitä ne ei kyllä ole mutta näin suuntaa antavana arviona) olisi keriä siis itsessään reilu 140kappaletta. Ihan käsittämätön määrä oikeasti.

Ottaen huomioon miten iso määrä tuota lankaa on, tuntuu käsittämättömältä miten vähältä tuo määrä näyttää. Kuvassa ei ole se yksi laatikollinen lankoja, joille ei ole vielä sitä laatikkoa hankittuna.


Ylälaatikossa sekalaisia villalankoja, muutama novitakin. Alalaatikossa schachnmayria/regiaa.

Pelkkää novitaa.

Pikku laatikossa pelkkää novitaa, ala laatikossa eri akryylilankoja.

17 kommenttia:

  1. Ihan "mukava" määrä tuo on. Kyllä sitä huomaa aina ostavansa lisää vaikka miten ajattelee neulovansa entisiä pois. Tsemppiä laihikseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sitä tsemppiä nyt todellakin tarvitaan, huomasin jo tän tekstin julkaistuani alkavani miettiin et jos sitä menis neuleunelmien sivuil kattoon vähä lankoi.. tästä tulee viel vaikeeta :D

      Poista
    2. Sitten noissa erilaisissa naamakirjan käsitöihin painottuvissa ryhmissä vilisee kaikkia ihania lankojen nettikauppoja! Onneksi itsellä on vähän "rajoituksia", niin ei ihan kaikkea tule ostettuakaan! Kummasti ne silti lisääntyy, vaikka miten koittaa laihistella :D

      Poista
    3. Oon ite huomannu saman ongelman :D ja varsinkin, kun tykännyt naamakirjassa muutaman lemppari lankakaupan fb sivuist niin ne kaikki ihanat alennuksethan tulee sit koko ajan seinälle niin vastusta siin sit kiusausta :D Millaset rajoitukset sä oot itelles asettanut? :) Täytyy kattoo miten tässä itelläkin lähtee tää käyntiin :D

      Poista
    4. Ja miten sulla on muuten onnistunut lankalaihis? Mitä tavotteit sulla siinä on? :)

      Poista
    5. Miulla oli tavoitteena -3kiloa, mutta oon useamman kilon plussalla siinä. Oon saanut lukuisia kiloja mm. mammaltani ja tätiltä, varmaan ilman niitä olisi jonkinverran plussalla. Kuitenkin yli 5 kiloa tänä vuonna neulottu. :)

      Poista
    6. No mutta onko se niin paha sitten jos on plussalla muiden takia? Että ei ole kuitenkaan itse tullut ostettua sitä lankaa? :) Mut on toi hyvä miten paljon oot kuitenkin neulonut :)

      Poista
    7. Onhan sitä itsekin tullut ostettua jonkin verran ;)

      Poista
    8. Olit oikees, kummasti sitä lankaa vaa tuli lisää :'D

      Poista
  2. tuttua! aina niitä keriä vaan tulee vaikka kuinka yrittäis laihistella ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun löytyy muitakin joilla on tätä "ongelmaa" :D

      Poista
  3. Tutulta näyttää... rahat on tallessa ja pikkuhiljaa niistä syntyy erinäisiä tuotteita iloksi itselle ja monesti muillekin. <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennemmin rahat lankoihin kuin vaikka tupakkaan :) paljon enemmän iloa tälläisestä koukussa olemisesta kuin jostain muista ^^ kiitos kommentista :)

      Poista
  4. Mulla kans tollasissa. Tosin ei pussitettuna. Erikseen huivi-langat, ohuet sukkalangat, 7-veikat+ Nallet, puuvillalangat, pörröiset jne. Neulootikko täälläkin, vaan kauppaan ei tartte rynnätä heti, kun jonkun ohjeen näkee... jaa ei vai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi vaikutti aika näppäriltä, kun huomas et kerrankin oli rasioita mis ei ollut reikiä yhtään :) Ite yritin tollasta järjestelyä kans mut ei sit ihan onnistunut :D ja toi on kumma, et vaik sitä lankaa tietää olevan vaikka kuinka paljon niin uuden ohjeen löydettyä on pakko sinne kauppaan heti päästä hakeen just sitä tiettyä lankaa :D

      Poista
  5. Kuulostaa niin tutulle, lankaa on joka paikka täynnä mutta aina ne on ns. vääriä lankoja :'D Ihanaa, kun on ihmisiä jotka ymmärtävät tän hamstrauksen :) Tätä on vissiin yllättävän paljon :DD Ja voi ei xD tollasta mulla ei sentää (vielä) oo ;D

    VastaaPoista