torstai 23. lokakuuta 2014

Lankalaihis?

Kovasti suunnittelin sitä lankalaihista. Olin oikeasti ihan tosissani sen kanssa.
Sitten tosin aloin ajatella, että on helpompi laskea kulutetut langat, jos aloittaa laihiksen kuun alussa eikä lopussa. Ja sitten, että kun ei aina inspaa neuloa niin voi silti haluta värjätä lankoja. Ja nyt, kun on citymarketissa 7veikat tarjouksessa, niin onhan se rahallisesti järkevämpää mennä hakemaan niitä nyt siihen tarjoushintaan, kuin vasta sitten yksi tai kaksi kerää värjäysinspiraation iskiessä. Olen hyvä keksimään näitä tekosyitä, miksi juuri nyt on jotain ostettava.

Lopputuloksena oli, että päädyin tilaamaan Neuleunelmista (<3) lankaa (hups), sekä fiinaneuleesta (HUPS!) sekä ostamaan vielä 6kerää sitä 7veljestä lankaa. Miten tässä aina käy näin, kun alan keksimään tekosyitä..
Neuleunelmien paketissa oli fluormaniasta uutta lankaa, mitä olen katsellut kuvissa monta kertaa ja ajatellut, että se näyttää rumalle. Sitten nähtyäni useammat ihanat sukat siitä langasta, oli pakko kuitenkin kyseistä lankaa saada. Lisäksi siskon tyttöni on rakastunut pinkkiin, joten piti ostaa yksi kerä pinkin liilaa fluormaniaa varastoon, sekä teetee pallasta. Teetee pallas on ihan uusi tuttavuus, selittelin siitäkin itselleni, että nyt kannattaa ostaa sillä lanka on halpaa ja ei haittaa vaikka on pieni kerä (50g) sillä lapselle tehtäessä ei lankaa tarvita paljoa.

Fiinaneuleesta en ole ennen tilannut, joten kokeilumielessä ajattelin testata. Verrattaen neuleunelmiin koen, että neuleunelmissa on parempaa ainakin laskutustapa. Löytyy uskomattoman monta vaihtoehtoa miten maksaa ja koska maksaa. Eikä ole mitään uuden asiakkaan laskutuksia erikseen, vaan kaikki asiakkaat ovat tasa-arvoisia neuleunelmissa. Ja tasa-arvo on itselleni hyvin tärkeää, joten suurimman osan lankaostoistani taidan edelleen tehdä neuleunelmien kautta. Sanon suurimman osan siksi, että neuleunelmista ei saa näitä peruslankoja kuten 7veikkaa, jota on helpointa hakea värjäykseen tästä läheltä. Erikoislangat ja ne laadukkaammat langat kuitenkin haen neuleunelmien kautta.

Tarkoitus olisi, kuitenkin yrittää aloittaa lankalaihis marraskuun alusta. Ainakin yrittää :,D
Lopputuloksena lankojen määrä lisääntyi 900g 7veljestä sekä 600g regiasta ja teeteestä. Eli 1,5kg taas lisää, hups :D

6 kommenttia:

  1. Se on kumma kun ajattelet "Eihän tässä oo kuin kolme kerää!" ja grammoja laskiessa lankalaihiksessa se voikin olla äkkiä "hups, ne kolme kerää onkin 450grammaa" ja voi sitä järjen lähtä, kun tajuat sen olevan kerää vaille puoli kiloa! Miten kovasti sitä saakin sitten sen yhden hairahduksen takia puikot heilua :D

    Suloisen värisiä nuo Pallakset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja tossa määrässä on siis vasta mukana noi eilen saapuneet langat :'D vielä puuttuu fiinaneuleen, jotka lasken ns. Virallisesti mukaan vasta, kun ovat täällä kotona xD ja just toi ku kaikki riippuu niin siit et miltä kannalta asiaa ajattelee, kolme kerää kuulostaa paljon vähemmältä ku melkein puol kiloa :D (siksi ehkä kannattaisi puhua vaan keristä?)

      Ja kiitos :) toivottvasti siskon tyttökin tykkää :)

      Poista
  2. Hyvähän se on tankata juuri ennen laihista, vielä kun voi. Sitten laihiksella vaan kuluttelee keriä hyvällä mielellä. :)

    Uusimmassa blogikirjoituskessani on nyt tietoa niistä to knit or not to knit...pipoista ja niiden saatavuudesta. :)

    VastaaPoista
  3. Värjääminen kasvattaa lankavarastoa aina pelottavan paljon. Olen luvannut itselleni, että saan ostaa lankoja värjäämiseen, mutta lisään lankakorin saldoon aina vain värjätyt langat. Koska värjäämättöminä kyseiset langat ovat minulle käyttökelvottomia, ns. puolivalmisteita. Sääntöjen pienoista venyttelyä, mutta onneksi lankalaihiksessa sai hieman rustata sääntöjä mieleisekseen. :)

    Ihanan värikkäitä lankoja olet kyllä hankkinut! Tsemppiä laihikseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä kasvattaa :/ Olisi helppoa jos ei olisi innostunut tosta värjäyksestä. Mutta kun se on niin kivaa :) Ja toi sääntöjen muokkaus kuulostaa aikas hyvälle :) Hyvin järkeilty :)

      Kiitos :) Sulle kanssa :D

      Poista